SPS:n hallituksen kokous 8/2021
10.5.2021 Etäkokous
Hyväksyttiin kymmenen uutta jäsentä.
Alma Media on luvannut luovuttaa käyttämättä jääneen sps.fi -domainin seuralle.
Venekerhot.fi palvelu on nyt määritelty valmiiksi kesäkäyttöä varten. Kehitystä jatketaan syksyllä.
Päätettiin valtuuttaa kommodorit hankkimaan sopivan siisti ja tasokas saniteettikontti sopivilla varustuksilla, maksimihinta 25000 €. Sijainti pajan länsipuolelle vajan viereen.
Päätettiin rajoitustilanteista johtuen hoitaa talkootyöt jäsenistön omatoimitalkoilla. Tilataan sekajätelava ja puulava saareen.
7.6. on vajan lattian avaamistalkoot. Uusittava alue on viimeksi uusitusta alueesta höyläpenkkihuoneen ovelle. Perustukset rakennetaan palkattujen työntekijöiden toimesta. Vajan lattiaa varten on tilattu primääripalkit, jotka saapuvat elokuun ensimmäisellä viikolla. Rakentaminen talkoovoimin elokuussa.
Tågholmenon on avattu ja sinne on tilattu puita.
Myrkkymaali-tiedotteen päivitetty versio lisätään kotisivulle.
1-ponttonilla voidaan tarvittaessa leventää venepaikkoja, mikäli niitä tarvitaan paikkojen täyttämiseksi.
Annettiin Ferralle lupa rakentaa pieni satamakoppi yhteysvenelaiturin viereen.
Mastohylly siirretään pois kevytveneluiskalta. Rakennetaan uusi mastosäilytyspaikka vanhan isojen mastojen hyllyn eteläpuolelle. Liukkaalle kalliolle telakkakentän pohjoispuolelle rakennetaan portaat.
Palkkatukityöntekijät aloittavat 18.5 ja 1.6. Työpäivät yleensä ti-to. Taukotilana klubbari, työkalujen ja vaatteiden säilytykseen kaappitilat 4-rivitaloon ja vajan pukuhuoneeseen.
Uusi laituri ”Laten luiska” on valmis ja loppuunmyyty.
Kevytvenelaituri on korjattu Hannun ja Pekan toimesta.
SPS:n hallituksen kokous 9/2021
31.5.2021 Sampo-kabinetti
Hyväksyttiin kolme uutta jäsentä
SPS.fi domain tilanne: Odotellaan siirtoavainta.
Jatketaan sopivan saniteettikontin etsintää. Tällä hetkellä on pitkät toimitusajat. Pyritään saamaan kontti, jossa on wc- ja suihkutilat sekä mahdollisuus käyttää myös talvella.
Lista talkootöistä laitetaan ilmoitustaululle Marinarakennuksen seinälle. Merkitään tehdyt työt listalle Lisätiedot, ohjeet ja ilmoitukset myös Kimmo Kuuselalle, jiiktooki(at)gmail.com.
Päätetiin pitää syyskuun ensimmäisenä maanantaina 6.9. tavanomaiset talkoot.
Päätetiin hakea Venetsialaisillalle 28.8. kokkolupa.
Avomeri-matkapurjehduseskaaderia ei järjestetä tänä vuonna. Pyritään järjestämään syksyllä Tågis-eskaaderi.
Keravan Energia on päättänyt vetää sähkön ilmajohdon Tågholmenissa SPS:n alueelle. Odotetaan toimitusta ja tiedotetaan mahdollisista talkootöistä.
Keskustelupalstalla veneen pohjien joukkopuhalluksesta ensi syksyllä tullut yli kymmenen vastausta. Sitovat varaukset tarvitaan parin viikon sisällä, jotta tarjous voidaan hyväksyä. Asiaa on hoitanut Jussi Auvinen ja tarvittaessa hallituksen puolesta Pete Hyrkäs
Pursi-lehti ilmestyy mahdollisimman pian.
Kevytveneluiskaa korjataan väliaikaisesti vanerilla. Kaupungin rakentamisvastuulla oleva asia, joka pyritään hoitamaan loppukesällä.
Päätettiin hankkiutua eroon hylätyistä jollista, joissa punaiset laput paikallaan. Romujollat laitetaan jätelavalle ja kurantit jätetään seuralaisten käyttöön.
Pyritään neuvottelemaan kaupungin puolelle lisää jollapaikkoja, joita nyt on 12 kpl.
Ravintola on avattu 19.5. ja auki rajoitusten puitteissa. Terassi rakennetaan heti ravintolan kustannuksella. Lasisissa tuulisuojissa toimitusviivettä.
Hankitaan pelastusportaat, I-ponttonilaiturille 6 kpl kevyitä ylös käännettäviä ja II-ponttonille 2 kpl alumiiniportaita.
Aallonmurtajasataman sähköveto on todettu riittämättömäksi, venepaikoille ja venepesurille tarvitaan uusi kaapeli, joka hankitaan seuran ja Ferra Oy:n kustannuksella.
J. N. Syvähuokon jäämistöstä löytynyt SPS:n pokaali vuodelta 1916 on lahjoitettu seuralle sopivaksi kiertopalkinnoksi.
Seuraava kokous 9.8. Kiireellisimmät asiat ja jäsenhakemukset hoidetaan kesän mittaan sähköisesti hallituksen jäsenten kesken.
|