Kevätkokous 27.3.2017
03.04.2017
SPS:n kevätkokous pidettiin maanantaina 27.3.2017 klo 18 Tieteiden talolla. Läsnä oli 32 yhdistyksen jäsentä. Puheenjohtajana toimi Heta Leppävuori.
Vuoden 2016 toimintakertomus hyväksyttiin ilman muutoksia. Tilinpäätös vahvistettiin ilman muutoksia ja tili- ja vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi asialistalla oli katsaus Merisataman asemakaavoitukseen. Jukka Honkimaa alusti tilanteesta ja esitteli SPS:n päivitetyn strategian, jossa esitetään pitkän tähtäimen suuntaviivat toiminnallemme.
Hannu-Ilari Nuotio kertoi yleisesti asemakaavan laatimisesta ja sen tarkoituksesta ja esitteli Sirpalesaaren nykytilanteen sekä SPS:n kaavatyöryhmässä laaditun, Sirpalesaarta koskevan kaavaluonnoksen.
Seuranneen keskustelun päätteeksi todettiin kaavoitusprosessin etenevän siten, että kaupunkisuunnitteluvirasto kuuntelee SPS:n ja muiden alueen toimijoiden ehdotukset, kaavaesitys laaditaan virastossa, ja se etenee päätöksentekoon Helsingin kaupungin vaaleilla valituissa elimissä. SPS:n ehdotus koskien Sirpalesaarta on laadittu mahdollistamaan strategiassamme hahmotellut kasvumahdollisuudet.
Toimintakertomus 2016 (pdf) SPS:n strategia (pdf)
Hallituksen valmisteleva kokous pidettiin ennen kevätkokousta klo 17.
|
|
|