Syyskokous 23.11.2015
24.11.2015
SPS:n syyskokous pidettiin maanantaina 23.11.2015 Tieteiden talolla. Asialistalla olivat sääntöjen 12 § mukaiset asiat sekä valmistellut esitykset taloustilanteesta, Kankurinkadun toimistosta ja telakkakentän venetilanteesta. Läsnä oli 46 seuran jäsentä, puheenjohtajana toimi Ravil Asis.
Jukka Honkimaa valittiin jatkamaan kommodorina. Varakommodoreiksi ehdotettiin Antti Aliklaavua, Hannu-Ilari Nuotiota ja Pilvi Vainosta. Äänestyksen jälkeen varakommodoreiksi valittiin Hannu-Ilari Nuotio ja Pilvi Vainonen. Antti Aliklaavu ilmoitti eroavansa seuran hallituksesta. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin erovuoroisten tilalle Pekka Hilden, Maria Oksa, Rina Sundqvist-Rinkinen ja Petri Wilska kahdeksi vuodeksi sekä Tuomas Aarnio Antti Aliklaavun kesken jäävän kahden vuoden toimikauden jälkimmäisen puolikkaan eli yhden vuoden ajaksi. Uuden hallituksen toimikausi alkaa vuoden 2016 alusta.
Hallituksen esitys vuoden 2016 toimintasuunnitelmaksi ja budjetiksi hyväksyttiin ilman muutoksia. Liittymis- ja jäsenmaksuihin ei tehty muutoksia.
Jukka Honkimaa esitteli hallituksen puolesta talouskatsauksen. Seuran taloustilanne on vakaa, mutta kassavirran tasapainoon on kiinnitettävä huomiota.
Aki Rinkinen esitti yhteenvedot Kankurinkadun toimiston käytöstä sekä telakkakentän venetilanteesta. Keskustelussa todettiin toimistotilan tarpeellisuus mm. kokouspaikkana, toimistonhoitajan työtilana ja arkistojen säilyttämisessä, sekä sen kohtuullinen kustannus. Telakkakentän tilanne elää satama- ja telakkasäännössä määriteltyjen periaatteiden mukaan. Telakkapäällikkö lisäsi, että kentälle on tällä hetkellä yli 10 veneen jono.
Jaettiin seuraavat palkinnot:
- Kommodori Pentti Heikkilän kiertopalkinto matkapurjehdukseen: Kimmo Pöntiskoski (3946 nm)
- Torsten Janzon -palkinto: Kimmo Pöntiskoski
- Vanha Kippari: Markku Siljamäki
- Jykän Pytty: Venla Aliklaavu
- Egon Pylpyrä: Tapio Saavalainen
|
|
|