Yhteystiedot

Suomalainen Pursiseura
Pl229
00150 Helsinki

Kevätkokous 23.3.2015

24.03.2015

SPS:n kevätkokous pidettiin maanantaina 23.3.2015 Helsingin Sähkötalolla. Asialistalla olivat sääntöjen 12 § mukaiset asiat sekä talouskatsaus. Läsnä oli 25 seuran jäsentä, puheenjohtajana toimi Ravil Asis.

Toimintakertomus hyväksyttiin yhdellä lisäyksellä, tilinpäätös vahvistettiin ja tili- ja vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Toimintakertomus 2014 avautuu tästä (pdf).

Sääntömääräisten asioiden lisäksi asialistalla oli talouskatsaus, jonka piti hallituksen puolesta Ari Kiukkonen. Viime vuotta rasittivat mm. kiinteistöjen korjaukset, joita varten on nostettu lainaa. Tiukentuneesta tilanteesta huolimatta seuran talouden todettiin olevan kunnossa, joskin kassavirran tasapainosta on huolehdittava entistä tarkemmin mm. edellyttämällä, että maksut seuralle maksetaan ajallaan. Todettiin, että maksuihin on tulossa korotuksia. Keskustelussa käsiteltiin mm. jätehuollon, telakkatoiminnan ja toimiston kustannuksia.

Kokous päätti ottaa käsiteltäväkseen myös pitkäaikaistelakoitujen veneiden tilanteen. Keskusteltiin niiden varaamista paikoista, kun kysyntää olisi aktiivikäyttäjien veneille, sekä maksurästeistä ja aiheutuvista tappioista pursiseuralle. Aki Rinkinen totesi hallituksen puolesta, että asiaa on käsitelty myös hallituksessa ja jatkotoimia parhaillaan harkitaan.



31.03.2023Uudet kotisivut nyt käytössä
29.03.2023TROMBI OY:N INFOILTA LASIMURSKARAEPUHALLUKSESTA
18.03.2023Sammutinhuolto la 6.5. klo 10-14
09.03.2023SPS hallituksen kokous 3/2023
10.02.2023SPS hallituksen kokoukset 1/2023 ja 2/2023
16.12.2022SPS hallituksen kokous 11/2022 ,12.12
07.12.2022Toimisto kiinni torstaina 8.12.
05.12.2022Syyskokous 28.11.2022, Cafe Carusell
05.12.2022Hallituksen kokous 10/2022 maanantaina 14.11.
11.11.2022Vaalitoimikunnan esitys vuoden 2023 hallitukseksi

Siirry arkistoon »