Kevätvuosikokous 26.3.2012
28.03.2012
Kokous pidettiin Tieteiden talolla Helsingissä. Asialistalla olivat sääntöjen 12§:n mukaiset asiat. Läsnä oli 29 SPS:n jäsentä, puheenjohtajana toimi Olli Herva.
Vuoden 2011 toimintakertomus hyväksyttiin ja tilinpäätös vahvistettiin keskustelun jälkeen ilman muutoksia ja tili- ja vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus.
Asialistalla oli myös jäsenistön taholta tullut ehdotus käsitellä hallituksen päätöksistä tiedottamista. Aiheesta käytiin vilkas keskustelu, jossa todettiin jäsenten toivovan entistä läpinäkyvämpää tiedotusta pitkin vuotta, mikä voisi myös lisätä kiinnostusta seuran toimintaan. Hallituksen taholta vastattiin, että seuran verkkosivuille on jo perustettu sivusto, jolle on alettu toimittaa jäsentiedotteet sekä yhdistyksen että hallituksen kokouksista. Lisäksi tänä vuonna uusittaville verkkosivuille on mahdollista perustaa jäsensivusto, mitä kannatettiin.
|
|
|