Hallituksen kokous 7/2018
20.06.2018
SPS:n hallituksen kokous 7/2018 pidettiin maanantaina 11.6.2018 klo 18 SPS:n klubihuoneessa Sirpalesaaressa.
Hyväksyttiin kaksi uutta jäsentä.
Tehtiin päätös hankkia sähköliittymä Tågholmeniin kevätkokouksessa esitellyn vaihtoehdon 2/2 mukaisesti, esitys avautuu tästä (pdf). Koska uusiutuvalla energialla ja fossiilisilla polttoaineilla tuotetun sähkön hinnassa ei ole merkittävää eroa, päätettiin Tågholmeniin ostaa uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä seuraavat kolme vuotta. Kaapeloinnin aikataulusta ja tulevista käyttökustannuksista antaa lisätietoja Henri Havulinna.
Päätettiin kilpailuavustuksista sekä velvoittamisesta veneiden mahdolliseen siirtoon elokuussa pidettävien folkkareiden SM-kisojen ajaksi (ponttonit). Lisätietoja antaa Maria Oksa.
Hai-Veille päätettiin hankkia uudet purjeet veneen hankintaan sisältyneen suunnitelman mukaisesti, ja päätettiin viikkokisoihin osallistuvien muiden seurojen Hai-veneiden tilapäiskiinnittymisen kausimaksusta. Maanalaisen armeijan käyttöön hankitaan kaksi VHF-puhelinta.
Seuraava kokous pidetään maanantaina 13.8.2018 Sirpalesaaren klubihuoneessa.
|
|
|