Sopimuskausi on 1.4.-30.3. Sopimus jatkuu vuoden kerrallaan, ellei sitä sanota irti viimeistään kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. SPS:llä on kuitenkin oikeus sanoa sopimus irti päättymään samana päivänä, jona sen sopimus paikkojen vuokrauksesta päättyy Helsingin kaupungin kanssa. SPS:n tulee ilmoittaa irtisanomisesta välittömästi, kun kyseinen päättymispäivä on tiedossa.
|
Vuokran määrä on 1.4. voimassaolevan SPS:n maksutaulukon mukainen. Vuokralainen on oikeutettu irtisanomaan sopimuksen päättymään siten, että sopimus ei jatku uutta sopimuskautta, mikäli maksua on korotettu 28.2. jälkeen. Tällöin irtisanomisen on tapahduttava viikon kuluessa uuden maksun vahvistamisesta.
|
Sopimukseen sovelletaan SPS ry:n voimassaolevia sääntöjä, satama- ja telakkasääntöä sekä muita voimassaolevia määräyksiä ja ohjeita, joihin vuokralainen ilmoittaa tutustuneensa. Vuokralaisen on varustettava jollansa nimilapulla, josta ilmenee vuokralaisen nimi ja puhelinnumero. SPS tulee poistamaan jollatelineeltään kaikki ne jollat, joita ei ole merkitty ja joilla ei ole voimassaolevaa sopimusta. Sopimus astuu voimaan, kun SPS:n edustaja on sen allekirjoittanut.
|