Ympäristöohjelma


23.11.2015

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:N YMPÄRISTÖOHJELMA


Yleistä

Ohjelma sisältää SPS:n ympäristötavoitteet ja niiden pääperiaatteet koskien toimintaa Sirpalesaaressa ja Tågholmenissa. Ohjelma koskee satamaa, telakkaa ja seuran hallinnassa olevia alueita sekä seuran järjestämiä muita toimintoja. SPS pyrkii edistämään myös jäsentensä ja seuran alueella toimivien muiden tahojen ympäristötietoisuutta ja toiminnan ympäristömyönteisyyttä. 

Ympäristöohjelman toteutumista seurataan sopivin mittarein.

Pääperiaatteet

1 SPS pyrkii siihen, että sen toiminnasta aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat niin pienet kuin se käytännössä on mahdollista.

2 Maahan, veteen ja ilmaan kohdistuva kemikaalikuorma pyritään pitämään mahdollisimman vähäisenä.

3 Ravinteiden pääsemistä mereen vältetään ja rajoitetaan seuran käytettävissä olevin keinoin. 

4 Seuran toimin ja seuran hallinnoimilla alueilla pyritään vähentämään kasvihuonekaasujen pääsemistä ilmaan.

5 Seuran tavoite on pitää sekä Sirpalesaaren että Tågholmenin ja niiden ympäristön melutaso mahdollisimman vähän häiritsevänä.

6 Seura pyrkii käyttämään luonnonvaroja niin vähän kuin mahdollista. Tämä koskee etenkin uusiutumattomia luonnonvaroja, mutta myös uusiutuvia luonnonvaroja pyritään käyttämään säästeliäästi.

Käytännön ympäristötoimet

7 SPS:n hallitus ja yleinen kokous päättävät näistä erikseen.

8 Seura pyrkii siihen, että telakoitavista veneistä ei pääse myrkyllisiä pohjamaaleja maaperään ja myöhemmin veteen. Tämä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan edellyttämällä, että telakoitavissa veneissä käytetään haitattomia pohjamaaleja, ja että pohjamaalit kerätään talteen silloin, kun veneen pohjamaali uusitaan kokonaan.

9 Maaperän pilaantumista estetään edellyttämällä, että telakoitavissa veneissä otetaan glykoli talteen syyskunnostusten yhteydessä ja että glykolipitoisia vesiä ei päästetä keväällä vesistöön.

10 Seura pyrkii järjestämän jäteöljyjen ja muiden vaarallisten jätteiden jätehuollon telakalla tai mantereella yhteyslaiturin läheisyydessä, jos se voidaan järjestää kohtuullisin kustannuksin, esimerkiksi yhteistyössä muiden alueen pursiseurojen ja kaupungin kanssa. Haitallisten ja vaarallisten aineiden säilyttämistä Sirpalesaaressa ja erityisesti jäsenten hallitsemissa komeroissa on vältettävä.

11 Sirpalesaaressa ympäristön, mukaan lukien sataman, roskaantumisen ehkäisyyn kiinnitetään huomiota sekä telakointikaudella että muina aikoina. Ympäristössä olevien roskien keräämistä tehostetaan talkoiden lisäksi myös muulloin. Sirpalesaari pyritään pitämään muutenkin siistinä ja viihtyisänä. SPS pyrkii järjestämään jäsenille oleskelupaikkoja. Tavaroiden ulkosäilytyspaikat pyritään pitämään siisteinä. Saaren kulkuväylien ja yleisesti oleskeluun käytettyjen alueiden istutuksista ja puista pidetään huolta.

12 Seura pyrkii turvaamaan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön säilymisen hallitsemillaan alueilla, tarvittaessa yhteistyössä kaupungin kanssa. Muussa kuin satama- ja telakkakäytössä olevilla alueilla ihmisten oleskelua pyritään rajoittamaan pesintäkauden aikana.

13 Seura pyrkii siihen, että veneitä jätettäisiin mahdollisimman vähän telakkakentälle purjehduskauden ajaksi. Pyritään myös käytettävissä olevin keinoin estämään veneiden hylkäämistä seuran alueelle ja turvaamaan seuran oikeus poistaa hylätyt veneet alueeltaan. Laiminlyötyihin tai hylättyihin veneisiin, tarvikkeisiin ja esineisiin puututaan mahdollisimman pikaisesti.

14 Seura selvittää mahdollisuuksia tuottaa itse uusiutuvaa energiaa Sirpalesaaressa ja lisätä uusiutuvan energian tuottamista Tågholmenissa.

15 Jäseniä ja SPS:an rekisteröityjen veneiden omistajia pyritään ohjaamaan ympäristöystävällistä veneilyä koskevan tiedon äärelle ja kannustetaan toimimaan mahdollisimman vähän ympäristöä rasittavasti.