SPS:n historiaa

SPS perustettiin Venäjän vallan aikana tammikuussa 1913, ja ensimmäisen kerran seuran lippu nostettiin salkoon Nihtisaaressa kesäkuun 28. päivänä 1913. SPS hyväksyttiin Suomen Purjehtijaliiton jäseneksi saman vuoden lokakuussa. Siihen mennessä Suomeen oli perustettu jo ainakin 39 pursiseuraa. Vanhimmat ja suurimmat pursiseurat olivat etupäässä "herrasväen" yhdistyksiä ja ruotsinkielisiä. Helsingissä ei ennen Suomalaista Pursiseuraa ollut yhtään suomenkielistä pursiseuraa. Purjehdusta harrastettiin toki jo ennen pursiseurojen perustamistakin, eikä pelkästään varakkaimman kansanosan keskuudessa. Purjehduksen kansanomaistumista olikin selvästi nähtävissä jo 1880-luvun loppupuolelta.

SPS – kilpailuseura

Jo ensimmäisenä vuotenaan SPS aloitti kilpailutoiminnan: purjeveneille järjestettiin kaksi ja moottoriveneille yksi kilpailu, vaikka seuran perustajajäsenet olivat kaikki moottoriveneilijöitä. Myös seuran muu toiminta oli vilkasta, sillä seuramajassa oli eriteemaisia illanviettoja kesäkaudella vähintään kerran viikossa, joskus useamminkin. Seuramajalla saattoi maittavan aterian ohella saada palanpainiketta, sillä seura oli hankkinut alkoholin tarjoiluoikeudet. Eikä toiminta laantunut edes talvikaudella: informatiivisia kerhoiltoja pidettiin veneiden telakoinnin jälkeen mantereen puolella ravintoloissa.

SPS:n kilpapurjehduksen kulta-aika

Vuosien mittaan Suomalaisesta Pursiseurasta muodostui harvojen, mutta hyvin menestyneiden kilpapurjehtijoiden seura. Erityisesti 1920-luku oli sps:läisten kilpapurjehtijoiden kulta-aikaa. Jo vuonna 1919 peräti viisi SPS:n venettä otti osaa Ruotsissa Sandhamnin regattaan, eikä sieltä aivan tyhjin käsin tarvinnut palata.

SPS kehittyi 1920-luvulla melkoisesti myös kilpailujen järjestäjänä. Vuosi vuodelta seuran purjehdusohjelma kasvoi ja monipuolistui, ja kilpailuja järjestettiin myös Suomenlahden ulapoilla Nihdin rantojen ja Helsingin edustan ohella. Niinpä vuonna 1921 aloitettiin kilpailut Tallinna Jaht Klubin kanssa: ensin purjehdittiin matkakilpailu Helsinki–Tallinna ja perillä joukkuekilpailu TJK–SPS. Näistä kilpailuista tuli jokavuotinen tapahtuma.

Vuoden 1928 suurimmaksi saavutukseksi on ilman muuta luettava Bertel "Ruma" (väännös hänen ruotsinkielisestä sukunimestään) Bromanin pronssimitali jollaluokassa Amsterdamin olympialaisissa. Broman oli aiemmin ollut HSS:n jäsen, mutta liittyi Suomalaiseen Pursiseuraan pian sen perustamisen jälkeen. Tavallisesti hän kilpaili kotivesillä jollaa suuremmilla veneillä. 

Aivan viime aikojen SPS:n purjehtijoiden kilpailumenestyksestä on tietysti mainittava Thomas Johansonin saavuttama olympiavoitto 49er-luokassa vuonna 2000, hänen laserluokan EM:nsä vuonna 1991 ja 1992 sekä saman luokan MM vuonna 1993. Jyrki Taimisen MM E-jollissa vuonna 1990 on myös osoitus SPS:n kilpapurjehtijoiden kovasta tasosta.

Viitteitä junioritoiminnasta jo vuonna 1917

Suomen itsenäistymisen aikoihin seuran sääntöjä haluttiin muuttaa. Tämä olisi merkinnyt sitä, että SPS:n jäseniksi olisivat saaneet liittyä 18 vuotta täyttäneet senaatin määräämän 21 vuoden ikärajan sijaan. Jo siis tuolloin oli virinnyt halu saada junioreita mukaan purjehdusharrastukseen. Sääntömuutos astui kuitenkin voimaan vasta vuonna 1919, eikä organisoitu junioritoiminta päässyt alkuun ennen kuin vuonna 1933 siitä huolimatta, että junioreille oli järjestetty oma kilpailunsa jo vuodesta 1926.

Matkapurjehdus saa jalansijaa

SPS:n varhaisvuosina matkapurjehdus näytti tarkoittaneen lyhyitä purjehdusreissuja lähisaaristoon, eikä muuhun olisi ollut mahdollisuuttakaan 1. maailmansodan takia. Vuonna 1919 perustettu "matkailujaosto" oli kuitenkin jo yritys päästä kauemmaksi lähivesiltä, sillä tuona kesänä kerrotaan kolmen veneen tehneen peräti kahden viikon purjehduksen Turun saaristoon. Samana vuonna SPS:n matkailujaoston jäsenet lahjoittivat "10 vuorokauden maljakon" seuralaisten kilpailtavaksi. Se jaettiin vuosittain pisimmästä matkapurjehdussuorituksesta.

Neulaliitto

Suomalaiseen Pursiseuraan liittyi jo ensimmäisenä vuonna 1913 liki parikymmentä naista, jotka perustivat ensimmäisellä talvikaudella ompeluseuran eli neulaliiton, kuten sitä leikkisästi nimitettiin. Sen työ osoittautui varsin ansiokkaaksi varsinkin taloudelliselta kannalta, sillä arpajaisten, myyjäisten ja kanttiininpidon avulla se kartutti SPS:n varoja varsin kiitettävästi. Neulaliiton myyjäisten tuotolla seuralle hankittiin esimerkiksi piano vuonna 1924.

Naisia kannustettiin myös purjehtimaan. Siitä on osoituksena Nihdin nuorten miesten lahjoittama Nihdin kannu -palkinto naisten kilpailuihin. Sotavuosien aikana miesten ollessa rintamalla SPS:n naiset ottivat yhä enemmän vastuuta myös seuran järjestöasioiden hoidossa. Seuran rahastonhoitajaksi valittiin nainen ja kilpailutoimikuntaan kaksi naista. Ensimmäinen nainen (Pirkko Leino-Kaukiainen) SPS:n hallitukseen valittiin tosin vasta 1984.

Neulaliiton työtä jatkoi pitkään naistoimikunta eli Nice pitäen buffettia keväisin ja syksyisin veneiden kunnostustöiden aikaan. Koska toimintaan on sittemmin tullut yhä enemmän miehiä, toimikunnan nimi ajanmukaistettiin vuonna 2013 klubitoimikunnaksi.

Vuosikirjan synty

SPS aloitti myös jo aivan alkutaipaleellaan eli vuonna 1914 julkaisutoiminnan painattamalla seuran säännöistä, ohjeista ja neuvoista eräänlaisen käsikirjan. Varsinainen vuosikirja se ei kuitenkaan vielä ollut. Vuosikirjan muotonsa julkaisu sai vasta 1920-luvulla, ja sitä on julkaistu siitä lähtien vuosittain. Vuosikirjan vakioaineistoa ovat seuran edellisen vuoden tulos ja tase, toimintakertomus, seuraavan vuoden toimintasuunnitelma budjetteineen sekä seuran säännöt, kumulatiiviset luettelot vuosien mittaan myönnetyistä palkinnoista ja ansiomerkeistä, SPS:n telakka- ja satamasäännöt, veneiden rekisteröimis- ja katsastusohjeet, veneen katsastuspöytäkirja, maksutaulukko sekä jäsen- ja veneluettelo.

Pursi-lehden vasta- ja myötämäet

SPS:n vireyttä ja hyvää taloudellista tilannetta 1920-luvulla kuvaa sekin, että vuonna 1929 seura alkoi julkaista omaa lehteä, "Suomalaisen Pursiseuran Julkaisua". Vaikka lehden elinkaari ei kovin pitkä tuolloin ollutkaan, on syytä huomata, että se oli ensimmäinen suomenkielinen harrastuspurjehtijoille tarkoitettu aikakauslehti. Lehden aiheita olivat aluksi pääkaupungin vesillä järjestetyt kilpailut ja niiden tuloksista kertominen. Vähitellen lehdestä muodostui kaikkien SPS:n purjehtijaryhmien – myös matkapurjehtijoiden – yhteinen äänitorvi, joka antoi tietoja kompassin tarkistuksesta, säätilasta ja jopa muonituksesta kertomalla, että "vettä sekä kuivaa leipää voi aina olla varaltakin, samoin perunoita sekä juurikasveja".

Maailmanlaajuinen lama lopetti lehden ilmestymisen vuoden 1931 lopussa. Kesti runsaat 20 vuotta, jonka aikana koettiin toinen syvä lama, ennen kuin olympiakuumeen aikoihin vuonna 1952 seuran hallitus päätti jälleen perustaa jäsenlehden. Sen sisältöä värittivät entiseen tapaan kilpailut, ja lehti kehottikin jäseniä ohjaamaan veneensä ennen niin kunniakkaille kilparadoille. Vuonna 1953 seuralle lahjoitettiinkin lukuisia uusia palkintoja tukemaan tätä tavoitetta.

SPS:läisyys jäi lehden palstoilla taka-alalle 1950- ja 1960-luvun vaihteessa, kun lehden toimitus asetti tavoitteekseen lehden levittämisen myös seuran ulkopuolelle. Lehden taustaryhmääkin onnistuttiin laajentamaan, sillä 1961–1962 louhien, starien ja "pikkuviitosten" luokkaliitot ottivat lehden omakseen. Toimituskuntaan kuului tuolloin myös Merenkävijöiden, HSS:n, BS:n ja HTPS:n jäseniä. Lehti ilmestyi nyt kuusi kertaa vuodessa entisen neljän sijaan, ja sen levikki oli 1 000. Lehdessä annettiin noina vuosina runsaasti ohjeita purjeiden trimmauksesta, takilan säädöistä, kilpailutaktiikasta yms. Lehden levikkiä ei kuitenkaan sanottavasti pystytty laajentamaan, koska sen sisällön painopiste oli kuitenkin SPS:n asioissa, ja vähitellen muut seurat ja liitot tästä syystä vetäytyivät.

SPS:n muutettua Sirpalesaareen rakennushankkeet nielivät seuran rahavaroja, joten Pursi-lehden julkaisemisesta oli luovuttava. Vuonna 1965 julkaistiin enää kolme numeroa, ja saman vuoden lopussa ilmestyi sillä erää viimeinen Pursi. Kun rakennusprojektit oltiin saatu valmiiksi ja seuran talous kohentunut jäsenmäärän kasvun myötä, SPS:n hallitus päätti vuonna 1983 ruveta julkaisemaan Pursi-lehteä uudelleen. Pursi on siitä lähtien ilmestynyt neljä kertaa vuodessa ja pyrkinyt 'virallisten' asioiden lisäksi välittämään jäsenille tietoa seuran kilpailutoiminnasta ja kilpailutuloksista, erilaisista kikoista veneen huollossa, liputusohjeista jne. sekä julkaissut seuralaisten matkakertomuksia purjehduksista lähi- ja kaukovesillä.

Nihtisaari – seuran ensimmäinen tukikohta

Suomalainen Pursiseura piti majaa perustamisvuodestaan 1913 lähtien Nihtisaaressa, joka monien mielestä oli pääkaupungin satama-alueen kaunein saari. Suuren menetyksen seura koki, kun Nihti paloi vuonna 1939. SPS menetti seuramajansa, palkintokokoelmansa ja suuren osan arkistoaan. Uusi seuramaja saatiin vasta vuonna 28.6.1952 eli tasan 39 vuoden kuluttua siitä, kun SPS:n lippu oli ensimmäisen kerran nostettu salkoon.

Muutto Sirpalesaareen

Nihtisaaresta SPS joutui muuttamaan Sompasaaren rakentamisen tieltä vuonna 1961. SPS:n muuttaessa Sirpalesaareen käyttökelpoisia rakennuksia olivat vain telakkarata ja iso venevaja, joka tosin vapautui Helsingin satamalaitoksen hallinnasta vasta vuonna 1963, jolloin myös SPS:n seura- ja toimistorakennukset kovan uurastuksen jälkeen valmistuivat. Arkkitehtinä toimi seuran pitkäaikainen jäsen Esko Lehesmaa.

Aallonmurtaja rakennettiin Nihtisaaresta louhituista kivistä, jotka Sompasaaren alueen räjäytystöiden edetessä kuljetettiin vähitellen Sirpalesaareen. Kivinen urakka saatiin valmiiksi vuonna 1967.

Suomalaisen Pursiseuran tukikohta, Sirpalesaari, on erittäin hyvällä paikalla, jonne on helppo päästä ja josta on helppo lähteä ulkomerelle, itäiseen tai läntiseen saaristoon. Seuralla on myös noin 34 tunnin purjehdusmatkan päässä Sipoon saaristossa tukikohta Tågholmen, jossa on laituripaikkoja poijuineen, grillikatos sekä viehättävä sauna aivan meren ääressä. 

Lähde

Yrjö Kaukiainen - Esko Lehesmaa - Pirkko Leino-Kaukiainen: Suomalainen Pursiseura 1913-1988.

sps_jasenkirja.jpg

SPS:n kommodorit

kommodorit.jpg

W. O. Lille 1913-1919
Arne Uusikylä 1920-1922
Otto Engb. Jaatinen    1922-1934
Toivo Aro 1935-1951
Pentti Heikkilä 1952-1955
Pauli Puromies 1956-1957
Jukka Koskimies 1958
Mikko Pitkäniemi 1959-1969
Esko Lindström 1970-1973
Antti Erkkilä 1974-1975
Pekka Karvonen 1976-1980
Yrjö Kaukiainen 1981-1986
Antero Molander 1987-1990
Juhani Kulovesi 1991-1996
Olli Herva 1997-2005
Matti Purasjoki 2006-2007
Heta Leppävuori 2008-2013
Jukka Honkimaa 2014-