Kartat
Tästä voit ladata Tågholmenin lähestymiskartan (pdf) ja laiturikartan (pdf). Laituri on uusittu keväällä 2012 ja viety samalla ulommaksi, ja nyt isommatkin veneet voivat kiinnittyä pohjaa kolistelematta.
Satama
Pimeällä lähestyttäessä päästään helposti 9 m valaistulle väylälle, mutta sisäänmenoviitat voivat olla vaikeita löytää ilman hyvää valonheitintä. On muistettava varoa, ettei mene ensimmäisen viitan pohjoispuolelle, jossa ei ole mitään helposti tunnistettavaa. Väylän eteläpuoli on turvallisempi lähestyttäessä, Tågholmenin luoteis/länsikärki on syvä ja kallioranta löytyy taskulampullakin.
Kovalla lounaistuulella purjeiden lasku voi olla pomppuista Tågholmenin edustalla ja gastia voi miellyttää enemmän, jos purjeet lasketaan vasta saaren suojassa. Salmesta voi hyvin tulla purjeilla, kunhan varmistaa ettei kukaan tule vastaan, ja laskea keulapurjeen vaikka saunan kohdalla. Ison kanssa voi tehdä lenkin telakalle päin ja laskea purjeen vastatuuleen laiturin suuntaan. Jos vauhti on sopiva, moottoria ei tarvita.
Tågholmenin laiturin sisäpuolelle mahtuu muutama vene 1,5 m syväyksellä. Lähellä laituria oleva vedenalainen kivi on merkitty poijulla.
Sauna
Saunavuorot on hyvä sopia etukäteen ja aloittaa lämmitys ajoissa, jotta kaikki ehtivät saunaan. Terassilla on laivakello, jolla voi ilmoittaa seuraaville saunaan tulijoille saunan vapautumisesta, jottei sauna ole turhaan tyhjäkäynnillä. Jos veneitä on paljon, on parempi järjestää naisten ja miesten vuorot erikseen.
Löylyhuoneessa sekä pukuhuoneessa ja terassilla on valot, jotka toimivat aurinkoenergialla. Saunapuut ovat esihalottuja ja vaativat pienimistä kirveellä.
Saunan katolta kerätään sadevettä, joka on hyvää pesuvettä. Varmista kuitenkin saunavesi tuomalla vesikanistereissa vettä mukanasi. Tyhjiä kanistereita on Sirpalesaaren vartiokopissa, ja Tågholmenista lähtiessä on hyvä tapa jättää veneen vesitankista vettä saareen. HUOM. Merivettä ei saa heittää kiukaalle.
Kauppalaiva Christina
Kauppalaiva Christina pysähtyy Bodössä lyhyen soutu- ja patikkamatkan päässä Tågholmenista. Katso aikataulu täältä tai Tågholmenin vajan seinältä.
Kalastus
SPS on Kiinteistöosakeyhtiö Stora Bodön osakas, ja sitä kautta seuran jäsenillä on kalastusoikeus Pörtö Bodö fiskelagin vesillä. Ajantasaista tietoa Tågholmenin lähivesillä kalastamisesta saat täältä, tarkista myös kalastusalueen kartta vajan seinältä. Saaressa on kalojen savustuspönttö, joka sopii grillissä käytettäväksi.
Muita asioita
Saaressa on kaksi optaria kaikkien käyttöön sekä kaksi soutuvenettä kalastus- ja marjaretkiin lähisaariin.
Hotelli helpotuksesta löytyvät Tågholmenin käyttäytymisohjeet, joihin kaikkien on hyvä tutustua.
Muista kirjata käyntisi vieraskirjaan grillikatoksessa.
Vierailevia veneitä ei voida vastaanottaa Tågholmenin laituriin jäsenten vilkkaan käytön takia. Jos veneesi on rekisteröity johonkin muuhun seuraan kuin SPS:an, muista nostaa SPS:n viiri saalinkiin saareen tullessasi.
Naapuriseuramme Tågholmenissa on Vartiokylän Ranta- ja Venekerho (VRVK).
Saari-isännät
Sinun nimesi tähän?
Ota yhteyttä:
Mika Ervast
puh. 050 331 6611
mika.ervast(at)gmail.com
Tervemenoa Tågikseen - (esi)historiallisia sekä edelleen päteviä ohjeita myös täällä (pdf).
|